maanantai 28. joulukuuta 2015

Välipäivät








Terveisiä meidän joulusta! Minun joulu Hämeessä veljen perheen luona oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin: rakkaita ihmisiä, ruokaa, juoma, herkkuja, saunomista, lenkkejä, pelailua, joululauluja ja ihanaa joulutunnelmaa. Joulupäivän iltana junailin takaisin kotiin, sillä tapaninpäivänä huhkin jo töissä aamusta iltamyöhään. Minulle riittää vallan mainiosti pari päivää joulua, sitten iskee jo ähky niin fyysisesti kuin henkisesti. Viimeistään välipäivinä palataan arkeen ihan ryminällä. Se tarkoittaa myös sitä, että joulu siivotaan pois. Tähdet, valot ja koristeet on viety jo varastoon, ainoastaan kynttilät saivat jäädä. Kuoleman porteilla sinnittelevät amarylliksen varret saivat vielä armoa, hyasinteille kävi kalpaten joulun pyhien aikana. Ne lensivät kompostiin. Koti näyttää nyt jotenkin riisutulta. Pöydät ja tasot odottavat uusia asetelmia. Ideat toistaiseksi hukassa. 

Välipäivillä tarkoitetaan normaalisti joulun ja uuden vuoden välisiä arkipäiviä. Minulle ne tarkoittavat tällä kertaa aikaa joulun ja loman välillä. Nämä välipäivät kuluvat osittain matkavalmisteluihin: vaatehuoltoon, pakkaamiseen, asioiden hoitoon, viime hetken ostoksiin. Onneksi on vielä aikaa sulatella jouluähkyä lenkkipoluilla ja tavata ystäviä. Ja on kai minun vielä viisi yötä jaksettava töissäkin. Uusi vuosi vaihtuu vapaalla, suunnitelmia tosin ei ole. Taitaa tulla rauhallinen koti-ilta. Ja kun loppiaisaamu viimein koittaa, suljen "firman" oven takananija avaan sen seuraavan kerran vasta 25.1.16. Reilu kaksi viikkoa pois oravanpyörästä tulee nyt tarpeeseen varmaan enemmän kuin koskaan. Mutta lomasuunnitelmista lisää myöhemmin. 

Nyt taidan lähteä vielä haistelemaan tuota kirpakkaa pakkassäätä ja sitten illan tullen työmaalle.
Mukavia välipäiviä sinulle!

*Anu


Ps. Kuvat jouluaatolta ja kuvissa minun rakkaat: veljentytöt E ja H sekä ihana Mauno-mäyris.


7 kommenttia:

  1. Se on kyllä kumma juttu miten heti joulunpyhien jälkeen kaikki joulutavara ja -laulut alkaa ärsyttää ja itsekin tekisi jo mieli siivota kaikki pois. Mutta koitan sietää niitä vielä loppiaiseen asti...
    Hirmuinen matkakuume olisi itselläkin, omaa lomaa joutuu vielä kuukauden verran oottelemaan. Paljastathan matkakohteen pian, täällä meinataan haljeta uteliaisuudesta!

    VastaaPoista
  2. Mukavan kuuloinen joulu! :) Jään mielenkiinnolla odottamaan matkasuunnitelmia.

    VastaaPoista
  3. Ihania tunnelmia :) ja joulusi kuulostaa onnistuneelta :) onneksi aurinkokin pilkahteli :)
    Aivan ihanan lähellä loma :) sen voimalla <3

    VastaaPoista
  4. Voi mikä Mauno ♥ Ihanan kuuloisia lomasuunnitelmia sinulla!

    VastaaPoista
  5. Voi ihana Mauri mäyris ja veljentytöillä on tosi kaunis letitys:)
    Joulu on kyllä äkkiä ohi, mutta se on tarpeellinen rauhoittumisen hetki tässä kaamoksessa!
    Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
  6. Voi kun kuulostaa hyvältä hengähdystauolta tuo tuleva loma! Minulla on nyt menossa loma, yhteensä 3 viikkoa pelkkää rentoilua..! Puolessa välissä mennään :D Ihana kuva sinusta ja voi että tuo mäyris on kyllä niiiin suloinen!

    VastaaPoista
  7. Minä kanssa siivosin joulun jo aikalailla kokonaan pois; jotenkin kivempi aloittaa uusi vuosi ilman joulujuttuja, vaikka jouluihminen olenkin ihan täysin. Jäi meille vielä pari kynttelikköä ja toki kynttilät, mutta muut pakkasimme pois:) Ja voihan että, ihan huippua, että pääset pian lomatunnelmiin!!!

    VastaaPoista