sunnuntai 7. joulukuuta 2014

#7 Juhlan kunniaksi: Päärynä-kinuskikakku









Eilen oli leivontapäivä, pitkästä aikaa. Leipominen on yksi suurista intohimoistani, mutta aika harvoin tulee leivottua, koska täällä kotona ei ole ketään muuta syöjää. Jos itse vetäisin kaikki herkut, en mahtuisi enää kulkemaan ovista. Välillä löytyy kuitenkin hyvä syy upottaa sormet jauhoihin ja tällä kertaa syyksi kelpasi tuplajuhlaviikonloppu. Eilen juhlittiin 97-vuotiasta Suomi-neitoa ja tänään on minun vuoro vanheta. Juhlan kunniaksi päätin hemmotella työkavereitani, joten kakku kainalossa lähdin eilen yövuoroon.

Leivoin ihanan päärynä-kinuskikakun (resepti täällä) Valion ohjeella. Tätä kakkua sain maistella jo vajaa kuukausi sitten veljeni perheen luona, kun vietimme pikkujoulua. Kakku vei kielen mennessään ja päätin, että tätä on saatava vielä ennen joulua. Kakun pohjassa maistuu kaurakeksi ja Snickers-patukka, täytteessä mieto päärynä-kinuskirahka ja kaiken kruunaa kakun koristeet eli tummat viinirypäleet, Aura-juusto ja mintunlehdet. Yhdistelmä kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta usko tai älä, maut sopivat täydellisesti yhteen. Suosittelen lämpimästi jouluiseen jälkiruoka- tai kahvipöytään.

Suloista sunnuntaita! Muistakaa herkutella!

*AnuElina


Ps. Pahus kun jouduin kuvaamaan iltahämärässä, kuvien laatu taas ihan -sanonko mistä...

15 kommenttia:

  1. Namsnams, tuo pohja näyttää hirmu herrrkulliselta !! :) Rauhallista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohja on todella hyvä, Snickers-sattumat tekevät siihen ihanan säväyksen.

      Poista
  2. Kakku näyttää niin herkulliselta :) Oikein paljon onnea sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Kakku hävisi kollegojen (ja omaan) suuhun viimeistä murua myöten. :)

      Poista
  3. Nam. todella herkullisen näköinen ja kuuloinen resepti! Ihanaa synttäriä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Kakku sai paljon kehuja töissä, joten maistuu aika monelle. Kannattaa kokeilla!

      Poista
  4. Herkullisen näköinen kakku. Paljon onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herkullista oli, taisin vetää kolme palaa... Hups!

      Poista
  5. Onnea onnea kovasti <3

    On niin herkullisen näköinen kakku ja huippu kaunis :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja iso kiitos kakku vinkistä, tämä tulee ensi viikonlopulle käyttöön :)

      Poista
    2. Kiitos paljon! Kokeile ihmeessä, kakku on huippu!

      Poista
  6. Kakku näyttää todella herkulliselta. Paljon onnea <3

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Kieltämättä aika erikoinen yhdistelmä, mutta kaikki maut sopivat niin hyvin yhteen. Suolaista ja makeaa!

      Poista