torstai 4. joulukuuta 2014

#4 Kuusen oksille













Meni sitten hätiköidysti julistamaan, että tänä jouluna en osta yhtään kuusen koristetta. Nyt nolona nielen sanani takaisin, sillä en voinut vastustaa ihania koristeita, joita on kaupan hyllyt väärällään. Iskin silmäni kauniisiin lasipalloihin, jotka oli pakko saada. H&M Homesta nämä kotiini kiikutin eikä hintakaan ollut hurja (niinkuin monilla koristeilla nykyään on...). Taisipa samalla kaupunkireissulla tarttua hihaan pari muutakin palleroa. Hieman erilaiset harmaansävyiset pallot löysin Indiskasta. Toisessa koreilee uljas tiikeri, toisessa kärsällään töräyttelee elefantti. Eikä tässä vielä kaikki. Kukkarossa poltteli Kodin1:n alekuponki, jolla oli viimeinen käyttöpäivä. Se oli sitten ihan pakko käyttää valko-harmaisiin palloihin. Nyt on kuulkaas palloja joka lähtöön. Mutta missä kuusi? Tuleeko kuusta tänä vuonna? Asiaa pohtiessa nämä ihanat palleroiset saavat kaunistaa olohuonetta sulassa sovussa isossa lasimaljakossa.

                                                                   ***

Ihanan kirkas aamu täällä etelässä. Taivaanranta näyttää sen verran hohtavalta, että aurinkokin taitaa tänään (toivottavasti) näyttäytyä. Sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että kamera pääsee taas töihin täällä kotona. Lisäksi tälle vapaapäivälle on luvassa treeniä (tietysti!) ja illalla pikkujouluhulinaa muutaman työkaverin kanssa. Taidetaan pistää jalalla koreasti (tai kompuroiden) kunhan ensin saadaan masut täyteen Suomi-ruokaa. Kiva päivä siis edessä täällä joten toivottelen sinulle sitä samaa!!


*AnuElina


20 kommenttia:

  1. Kauniita ja todella ihana auringon paiste <3 <3 Voikun olisikin kotona tähän aikaan kuvailemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on kuin lottovoitto tällaiselle valoaddiktille!

      Poista
  2. Kyllä tuollaisiin koristeisiin kelpaa sortuakin. Etenkin tiikeri on aivan ihana. :)

    VastaaPoista
  3. Täällä ilmoittautuu yksi kuusenkoristeisiin hurahtanut ja aina mietin kun kuusta koristellaan, että koristeet pitäisi ottaa esille aiemmin kulhoon. Itse hurahtanut lasikoristeisiin. Kauniita ovat nuo sinun pallukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasikoristeita (Pentikin) mullakin löytyy isot kasat, ne tosin ovat vielä varastossa. Jos sen kuusen hankin niin luultavasti joutuu taas penkomaan varastoa...

      Poista
  4. Ihania koristeita, vallankin nuo Indiskan pallot sykähdyttää :) Älä ota stressiä kuusen hankinnasta, koristeet näyttää kauniilta tuossa lasimaljassakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks olekin aika mageet?! ;)
      Enkä minä kuusesta stressaa, en ylipäätään stressaa mistään jouluasioista. ;)

      Poista
  5. Ovat niin ihanat! :-) Nuita Annon palloja itsekin kävin ihastelemassa, mutta pystyin tällä kertaa jättää kauppaan! :-)

    Kauniisti esillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin ois pitänyt vähän hillitä tuota palloshoppailua...

      Poista
  6. Ihania koristeshoppailuja, kauniita palloja valitsit maljaan! <3 Vielä on hyvin aikaa miettiä kuusen hankintaa, täälläkin vähän auki, vaikka jo niin päätin, ettei tänä vuonna tule ollenkaan. Edes pientä. :D Kivaa iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt kyllä vahvasti luulen, että kuusi tullaan näkemään tänä jouluna tässä kodissa. Olen jo niin monta päivää visioinut sitä tuohon sohvan viereen... Minkäs näille haluillen voi. Ja täytyyhän koristeet saada käyttöön!

      Poista
  7. Täältä minulta löytyy noita kodin1 palloja, ihania ovat. Tuo tiikeri on kyllä aika ihana myös!! Harmi kun täältä Jyväskylästä Indiska lähti jo kauan sitten pois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi ettei siellä ole Indiskaa, se on kyllä minulle varsinainen aarreaitta. :)

      Poista
  8. Pallot ovat ihanat lasimaljassakin!!

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka kauniita, pitäis itsekin muutama koriste hakea kuuseen :) tai tehdä itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo lasiset ovat liian painavia pienen kuusen oksille, joten voi olla että minunkin pitää askarrella jotain kevyempää itse.

      Poista
  10. Wonderful christmas ornaments!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista