maanantai 22. joulukuuta 2014

#22 Kodin joulu 2014



Tänään aukeaa kolmanneksi viimeinen joulukalenterin luukku. Tämän luukun avatessasi kannattaa varautua kuvatulvaan, sillä tähän luukkuun kokosin koko tämän vuoden joulun suosikkikuvat sisustuksesta ja yksityiskohdista. Kaikki (?) kuvat on blogissa jo vilahtaneetkin marras-joulukuun aikana, mutta kauniita kuvia voi varmasti katsella uudemman kerran. Joten tässäpä joulun 2014 suosikit!








































Huomenna on luvassa taas jotain herkullista katseltavaa, joten kannattaa kurkkia tänne suuntaan ihan kalenterin viimeisiin luukkuihin asti. Kaksi luukkua jäljellä, aika hyvin olen selvittänyt tämän ensimmäisen joulukalenterihaasteeni. Postauksia luvassa täällä blogissa todennäköisesti koko joulun ajan, sillä töiden lisäksi minulla on vain aikaa

Nyt uhmaan ryysistä ja tungosta ja lähden viimeiselle jouluostoskierrokselle. Moido!

*AnuElina


Ps. Varovasti mielessäni toivoin tuossa kuun alkupuolella josko vuoden loppuun mennessä blogissani tulisi täyteen 300 000 käyntiä. No, tulihan se, nyt porskutellaan jo yli tuon hurjan lukeman! Seuraava etappi taitaa olla 300 kirjautunutta lukijaa (vink-vink). ;) KIITOS kaikille blogissani vieraileville, olette supertärkeitä!! Käykäähän klikkailemassa itsenne myös mun instagramiin (anuelina76)! :)




15 kommenttia:

  1. Tätä ihanaa kuva tulvaa katseli mielellään :) piristi tätä hammaslääkäriin odottajaa :)

    Kauniita kuvia ja uusiakin ihania joukossa :)
    olet laittanut kauniin joulukodin <3 ihana :)

    Mukavaa ostosreissua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Ostosreisu oli onnistunut, nyt on kaikki tarvittava jouluksi hankittu. :)

      Poista
  2. Näitä ihania tunnelmia katseli mielellään ♥
    Anu, oikein ihanaa joulun aikaa sinulle!!

    VastaaPoista
  3. Kaunis joulukoti, kauniita kuvia on aina ilo katsella.

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista!! Aivan ihana joulukoti. Hyvää joulua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, kyllähän täällä joulun viettää! :)

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia!! Mielettömän kaunista !!

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja ihanat kuvat <3
    Ihanaa joulua Anu!

    VastaaPoista
  7. Ihana, kun saat laittaa omaa joulua! :) Toivottavasti minäkin joskus! Vaikka onhan täällä kotikotonakin (opiskelija kun olen) ihan kiva laittaa, mutta sitten jos joskus sais ihan omaa laittaa niin ai että! :)

    VastaaPoista