lauantai 20. joulukuuta 2014

#20 Joulua liitutaululla







Joulu saa näköjään ei-niin-taiteellisen ihmisenkin taiteilemaan. Eilen löysin kotoani kaksi liitutaulua, joiden olemassaoloa en muistanutkaan. Sitten vaan googleen ja hakusanoiksi chalkboard+christmas. Sieltä löytyi toinen toistaan upeampia liitutaulurustauksia jouluisilla aiheilla. Koska taiteelliset taitoni eivät ansaitse kiitettävää numeroa, päädyin rustailemaan tauluihin tekstit ja kuviot sieltä helpoimmasta päästä. 

Toisessa taulussa esitän vienon toiveen: Let it snow! Juu, lunta täällä kaivataan, että saadaan vieläkin parempi joulufiilis ja sitä kaikkien kaipaamaa valoa. Tähän tauluun käytin hieman omaa luovuutta (?) ja yhdistin kuvan/tekstin kahdesta erilaisesta liitutaulusta. Toisen puolestaan kopioin sellaisenaan. Siinä kiteytyy minun joulun perusajatus: Eat drink and be merry! Hahah, kyllähän siihen jouluun toki muutakin kuuluu, mutta ihan kiva kehotus tuo on eikä sen toteuttaminen ole minulle ollenkaan vaikeaa.

Tähän minun jouluiset DIY-askartelut jääkin: joulukortit, pipareiden koristelu ja liitutaulut. Eiköhän tässä ole tarpeeksi näpertelyä yhdeksi jouluksi. :)

Leppoisaa lauantaita!

*AnuElina


Ps. Viimeinen joululahja eli uusi kamera on hankittu ja vähän jo testailtukin, kiitokset vinkkejä antaneille! Kamera taitaa ansaita ihan oman esittelypostauksen...


17 kommenttia:

  1. Tosi kiva toi liitutauluidea! Yksinkertainen ja aika tehokas katseenvangitsija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, tykkään kyllä tuosta kontrastista!

      Poista
  2. Nuo on ihan mahtavat :) kyllä taiteellisuutta löytyy :) tosi kivat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä jos ei näytä ihan onnettomilta tuherruksilta...

      Poista
  3. Mun mielestä noi on todella upeat ja taiteelliset, hienosti olet toteuttanut! <3 Itsellä kävi vähän mielessä kanssa, kun löytyy olkkarista tuo iso liitutaulu, että olisiko sen koristellut jouluteemalla, mutta menköön nyt, eihän tässä kotona ehditä olla enää kuin pari yötä. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä liitutaulu odottaa tummalla hirsiseinälle taiteilijan kädenjälkeä :) tässäpä ideaa! Selkeät kuvat! Millaiseen kameraan päädyit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google etsii sullekin kivoja ideoita liitutaululle rustattavaksi. ;)
      Olympuksen kameraan päädyin, postausta tulossa joulun jälkeen.

      Poista
  5. ihanat!! Hyvää Joulun odotusta!

    VastaaPoista
  6. Sulla on tosi kaunis käsiala!!! Hauska taulu <3

    VastaaPoista
  7. Ooh, oletpa saanut hienot taiteilut tauluihin ♥

    VastaaPoista