maanantai 18. marraskuuta 2013

Tähtisadetta








Mennyt viikonloppu oli pelkkää tähtisadetta, vieläkin on pienen ihmisen pää ihan pyörällä. Kuten aiemmin jo mainitsinkin, niin sain kunnian osallistua Indiedays Inspiration Blog Awardseihin. Kiitos ID:lle huikeasta päivästä! Ensin pyörähdi päivätapahtumassa Kiltakellarissa hakemassa oppia valokuvauksesta, herkuttelemassa cocktailpaloilla ja kuohujuomalla. Kotiinviemisiksi saimme ison kasillisen karkkia (Cloetta) ja leipää (Vaasan) sekä muiden sponsoreiden "goodie bagin", josta löytyi mm. kosmetiikkaa.
Päivä huipentui illalla gaalaan, jossa palkittiin Suomen inspiroivimmat blogit. Klaus K Livingroom oli tupaten täynnä bloggareita ja muita kutsuvieraita. Ilta meni kuin siivillä jutellessa blogisiskojen kanssa ja nauttiessa ihania cocktailpaloja ja virvokkeita (!). Hienosti järjestetty tapahtuma, oli ISO ILO olla mukana! Kiitokset teille ihanille blogisiskoille mukavista juttutuokioista ja jatkoilottelusta ravintola Maxinessa. Erityiskiitokset Kotoisasti kaksiossa-blogin Petralle loistavasta seurasta niin päivällä kuin illalla, ja tietenkin haluan kiittää myös ystävääni Minnaa, joka oli avecinani!

Eilinen päivä menikin sitten juhlista toipuessa. Kova jano oli ja tukkakin vähän kipeä. Mutta ihan hukkaan päivä kuitenkaan ei mennyt, sillä sain laitettua kotia joulukuntoon. Tunnelmavalot on nyt viritelty, valotähdet säihkyvät ikkunassa ja valottomat tähdet roikkuvat rykelmänä bloggailupisteeni yläpuolella. Tähtisade siis jatkuu... kunhan eivät oikeasti putoa tuolta alas, ovat nimittäin "kauniisti" teipillä kiinni katossa (ei kannata katsoa kuvia liian tarkasti, maalikin näyttää rapisevan...). Nyt on koti valmiina jouluun, enempää en varmaan koristelekaan. Mitä nyt kukkasia jossain vaiheessa (ensimmäiset hyasintit ostettu tänään!) vähän joka päydän kulmalle. :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Reipasta viikon alkua!

*AnuElina

Ps. Onpas kuvat taas harmaita ja rakeisia... :(


EDIT. Tässä maistiaiset niille, jotka eivät päässeet juhlimaan: Pitsimekkoiset blogisiskot Anu (the jättiläinen!) ja kaunis Petra. :)

Kuva täältä


36 kommenttia:

  1. Ihanaa tähtisadetta bloggailunurkkauksessasi, tosi kaunista! <3 Ja ID pirskeet kuulostaa olleen ihan huiput, varmasti oli hauska päivä ja ilta! :)

    Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Oispa aika kiva nähdä sinuakin joskus, hauskaa saada blogeille "kasvot ja ääni". :)

      Poista
  2. Näyttää upealta! Mä mietin kanssa, että jos makkariin virittelisi yhteen nurkkaan muutamat tähtöset, katsotaan nyt saanko idean toteutukseen… ;)
    Oli kyllä niin mukava ilta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun toteutukseen vaan, helppoa! Nimim. Teippiä ja siimaa. ;)

      Poista
  3. Hienot tähdet. Näyttää siltä kuin ne leijuis ilmassa. Ja hei oli kiva tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, melkein ne leijuukin...kunhan ei erehdy katsomaan teippejä katossa. ;)

      Poista
  4. Tosi kivalta kuulostaa teidän juhlat. Ja ihanat tähdet. Toimii tosi kivasti kun niitä on noin monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siellä mahtavaa! :)
      Tähtiä oli ensin nuo kaksi mustaa, mutta onneksi joulukoristelaatikosta löytyi kaksi valkoista avaamattomissa paketeissa, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Nyt tähtisade on täyteläisempi. :)

      Poista
  5. Ihana idea!:) oon miettiny makkariin tuollaista, kiitos inspiskuvasta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, idean saa vapaasti ottaa käyttöön. :)

      Poista
  6. Kaunis on tuo sinun bloggailunurkkaus ja voi kun olette olleet kauniina juhlissa. :)
    Nuo tähdet ovat kauniit. Minäkin löysin läh Siwasta ekat hyasintit tänään jee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Minun hyasintit odottavati vielä istuttamista. Kunhan eivät kuole sitä odotellessa...

      Poista
  7. Ihanat tähtöset :). Blogistani löytyy sulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyypä käydä kurkkaamassa mihin olet minut haastanut...

      Poista
  8. Vau mitä leidejä! Ihana yksityiskohta tuo tähtinurkkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana joskus tälläytyä oikein kunnolla! :)

      Poista
  9. Ihana tähtikokoelma! <3 Niin kauniisti leijuvat ilmassa!

    VastaaPoista
  10. Vitsi mitkä tähtisateet sulla on siellä bloginurkkauksessa! Ihanat! :) Kyllä meillä on pettämätön maku mekkojen ja suhteen ;)

    VastaaPoista
  11. Voi mitkä ihanat pirskeet teillä! Asunne ovat upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija, ihan mahtavat kemut oli tottatosiaan!

      Poista
  12. Voi miten ihanaan blogiin törmäsin ja lukijaksi itseni heti klikkasin (yksi vaille sata :)) Sinulla on niin kaunis koti, juuri minun makuun. Nuo tähdet ovat kyllä upeita! Ja olette kyllä näyttäneet upeilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne! Toivottavasti pysyt sekametelisopassani mukana! ;)

      Poista
  13. Vitsit miten ihana tuo bloginurkkaus ja nuo tähdet <3 Upeita naisia ja juhla oli varmasti upea myös! Vähän harmittaa kun itse en päässyt osaallistumaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna!! Oli kyllä ikimuistoinen ilta, ensi vuonna uudestaan! ja sitten sinäkin lähdet mukaan, eikös niin?!

      Poista
  14. Oli mukava tavata kasvotusten! <3 <3 Olet niin kaunis ja lämmin ihminen! Kiitos kivasta seurastasi ja juttutuokiosta! <3

    Terkuin Miia Oma Koti Valkoisesta

    VastaaPoista
  15. Ihania tähtiä ja kaunista muutenkin.

    VastaaPoista
  16. ihana tähtinurkkaus ja kaunis bloggaaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minä harvemmin näytän kasvojani täällä blogissa, nyt tein poikkeuksen kun niin moni näki minut myös livenä lauantaina. Tasapuolisuuden vuoksi tulin siis näytille blogissakin. :)

      Poista
  17. Ihanaa tähtisadetta siellä! Ja harmittaa täällä kun missasin juhlat,noh ensi kerralla sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ensi vuonna et voi missata noita kekkereitä!

      Poista
  18. Tiedustelisin, että mistähän olet tuon bloggauspisteesi pöytälampun ostanut? Olen haaveillut juuri samanlaisesta, enkä ole vielä törmännyt missään ko. lamppuun.
    Nuo tähdet on tosi kivat. Harmi kun itsellä on sellainen katto, missä ei sitten millään pysy teipit.

    VastaaPoista