perjantai 15. marraskuuta 2013

Pitsiä ja bling-blingiä












Huomenna juhlitaan! Huikeaa!
Kesällä sain kunnian liittyä Indiedays Inspiration -blogiperheeseen ja olen viihtynyt perheeni parissa oikein hyvin. Lisääntynyt näkyvyys on poikinut jonkin verran lisää lukijoita blogiini, mistä voin olla vain kiitollinen.
Ja kiitollinen olen myös siitä, että huomenna lauantaina pääsen ensimmäistä kertaa julimaan Indiedays Blog Awardseja muiden hienojen bloggareiden seuraan. Mahtavaa tavata muita bloggareita ensimmäistä kertaa. Tulkaahan juttusille jos tunnistatte! ;) Aveciksi otan vanhan ystäväni, joka on juhlista ihan yhtä tohkeissaan!

Hienot juhlat aiheuttavat toki pieniä paineita pukeutumisen suhteen. Ikuinen vaatekriiseilijä on peuhannut vaatekaappinsa ympäri löytääkseen jotain soveliasta päällepantavaa. Uutta en nimittäin kovin mielellään osta yhtä tilaisuutta varten. Muutaman vaatesetin kokeilun tuloksena päädyin parin vuoden takaiseen pikkujoulumekkooni. Mustaa pitsiä ja blig-bling-koruja. En tiedä täyttääkö tämä setti vaaditun pukukoodin, joka on "inspiration". Täytti tai ei, mutta näillä mennään. Jalkaan laitan uudet mustat korkkarit. Saa nähdä mitä jalat sanoo, kun koeajoa ei ole tehty.

Ennen illan juhlaa poikkean pikaisesti myös päivätapahtumassa, missä on takuulla luvassa uusia ideoita bloggaamiseen ja mahdollisuus tavata asiantuntijota ja blogikollegoja. :) Asu päivätilaisuuttakin varten on jo valmiiksi mietitty. Mustalla ja blng-blingillä mennään päivälläkin, tosin ei ihan niin laitettuna. Ihanan siipipaidan ostin Lindexiltä ja tekonahkasomisteiset farkut löysin VeroModasta. Niin mageet!!

Tänään luvassa illallista ystävän seurassa kreikkalaisessa ravintolassa ja pari drinkkiä päälle. Maltilla pitää nyt herkutella ettei masu kovin pahasti pullota huomenna. Muuten jää pitsimekko kaappiin ja pitää pukeutua säkkiin. ;) Tämmösissä juhlatunnelmissa täällä porskutellan. Ja nyt salille!

*AnuElina


30 kommenttia:

  1. Hyvä asu- ja koruvalinta! Mukavia juhlia <3

    VastaaPoista
  2. Hirmu kaunis etenkin tuo kaulakoru! Sopii hyvin mekon kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa viikonloppua ja juhlia!:) hyvä asuvalinta!:)

    VastaaPoista
  4. Kaunis mekko, minulla on juuri sama mekko kaapissa ja tykkään siitä kovasti :D Itsellä taitaa ikävä kyllä jäädä Indiedays kemut väliin, avecini sairastui juuri viime hetkellä, enkä taida enään ketään saada mukaani huomiseksi illaksi juhliin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, älä nyt jätä bileitä väliin. Olet tervetullut meidän seuraan! Ilmoittele jos innostut, lähetän sulle yhteystietoni. Majapaikkakin järjestyy tarvittaessa. :)

      Poista
    2. Oi sinua kultaista, hei laitatko minulle viestiä greywhite20@gmail.com, niin jatketaan siellä :)

      Poista
  5. Kivat asut! Vitsit kun pikkasen paljon harmittaa etten tajunnut että minutkin oli gaalaan kutsuttu kuin vasta ilmottautumisen jälkeen... Mutta päivätapahtumaan ollaan Prinsessajutun Miran kans menossa ja ajattelin ettei sinne ketään sitten tule, kaikki haluaa vaan sinne gaalaan mutta kiva kuulla että sinä tulet sinne poikkeemaan, ehkä törmäämme siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi harmi ettet tule iltajuhlaan, mutta katsotaan jos törmätään päivällä. :)

      Poista
  6. Ihanat asut ja helyt <3 Oikein mahtavia bileitä!

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköiset vermeet sekä päivälle että illalle! Kivoja pippaloita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Mutta miten piilotetaan vatsan turvotus...? Kääk!

      Poista
  8. Oli kiva tavata eilen! Vaikutat todella sydämelliseltä ja taidankin jäädä seurailemaan blogiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ilo oli sitten molemmipuolinen! Oli meillä kyllä aivan huikea ilta, mahtavia uusia tuttavuuksia! :)

      Poista
  9. Olipas tosi ihana tavata ja samalla löysin sun blogiinkin :). ja tuo sun mekko oli kyllä upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne! Ja oli todellakin hauska tavata sinut ja niin monta muuta blogisiskoa livenä. Mahtava ilta! :)

      Poista
    2. Olitko sä Heini myös blogigaalassa eilen illalla? :o

      Poista
    3. No olinhan minä ;), mut harmi ettei törmätty, ois ollu kiva tavata!

      Poista
  10. Komppaan edellisiä, niin mukavaa oli tavata eilen! Olipas hauskat juhlat! Jään linjoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on molemminpuolinen! Ihan huippuilta oli, näitä lisää. :) Kiva kun jäät kuulolle.

      Poista
  11. Kiitos Anu mahtavasta seurasta, olet kyllä niin herttainen ihminen! Oli ilo tutustua sinuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra itsellesi! Oli kiva viettää mahtava päivä hyvässä seurassa. :)

      Poista
  12. Oli todella mukava tavata kekkereissä :) Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Olen ihan pää pyörällä kaikista ihanista ihmisistä joihin sain tutustua!

      Poista
  13. Oli niin mahtava nähdä ja viettää upeaa iltaa. Sä olit niin kaunis. <3
    Kiitos mahtavasta illasta, nyt olo on kun rekan alle jäänellä... Huh! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoissa fiiliksissä täälläkin, kiitos vaan kanssajuhlijoille! Tosin se rekka ajoi ylitseni eilen, tänään jo täysissä voimissa jälleen. :)

      Poista