sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Talo-ostoksia ja messuilua

Sunnuntai-iltaa!
 
Varsin mukava viikonloppu alkaa olla paketissa.
Talvikin tulla tupsahti ihan yllättäen (no, tiesinhän minä sääennusteen...) perjantaiaamuna.
Eipä tuota lunta kauheasti näy, mutta ilma on kirpakka, pikku pakkanen puree poskia.
Perjantain ja lauantain olin Tampereella ystäväni luona.
Pyörähdin pikaisesti muutamassa sisustusliikkeessä
(mm. Vaalea Huone ja Kantriina) 
ja mukaan tarttui ihania ostoksia:
Keittiötekstiilejä, posliinisia muffinssivuokia ja joulukoristeita.
Ja taloja. Neljä taloa!
 
 
Olen aivan höperönä näihin talolyhtyihin (tämän olen varmaan jo kertonutkin).
Näitä ei voi olla koskaan liikaa, eihän?
Kauniita, tunnelmallisia, olematta kuitenkaan liian jouluisia,
 joten niitä voi ihailla jo näin lokakuussa.
 
***
 
Tänään sitten suuntasin tieni taas messukeskukseen,
missä tänä viikonloppuna oli Kirja- ja Ruoka-Viini-HyväElämä-messut.
Hyvät messut, täytyy sanoa!
Ruokapuolella sai ihania maistiaisia, etenkin juustot veivät kielen mennessään.
Kotiin ostin ison kassillisen tuoretta leipää (osa joutui pakastimen) ja vähän suklaata. Nam.
Kirjamessuilla oli TOSI paljon tarjontaa ja hyviä alennuksia.
Sieltä olisin voinut kantaa kotiin läjäpäin kirjoja, mutta onneksi hillitsin itseni.
Seuraavalle lomamatkalle (luen romaaneja siis yleensä vain rantalomilla) ostin kolme pokkaria: Layla, Myöhempien aikojen pyhiä ja Huhtikuun noita.
Ja vihdoin viimein löysin etsimäni aarteen ja vieläpä 20% alennuksella:
Tervetuloa Joulu -kirjan,
 jossa esitellään kolme tunnelmallista joulukotia
(Mustikkamäki, Metsäpirtti ja Tyynelä).
Ihana kirja, ihania kuvia, käytännöllisiä vinkkejä.
Tämän kirjan parissa vierähtää varmasti useampikin hetki joulua odotellessa.


 
Nyt taidan ottaa ompelukoneen esille ja surautella jotain jouluista...
Katsotaan löytyykö kätköistäni tarpeeksi jouluisia kankaita.
 
Rentoa sunnuntai-iltaa!
 


6 kommenttia:

  1. Talolyhtyjä EI KOSKAAN voi olla liikaa :)
    Mukavaa illan jatkoa sinulle.
    -Erica-

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä, taloja pitää olla monta!
    Nuo löytämäsi ovat tosi kivan mallisia. Ja tuo joulukirja pitäisi metsästää jostain..

    VastaaPoista
  3. Talot on IHANIA, tosi suloisia ja sopivat hyvin toistensa kanssa. Ja kirja näyttää tosi houkuttelevalta myös... Hiukan tekisi itsellekin mieli sitä. :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
  4. Lisää mökkihöperöitä, täältäkin löytyy yksi :D
    Ihanat talot, niin kauniisti sopivat yhteen.

    Tuo kirja täytyy kyllä saada, varmasti ideoita pullollaan!

    Mukavaa sunnuntai iltaa :)

    VastaaPoista
  5. Oletpa löytänyt ihania mökkejä, täällä tonen mökkihöperö ihastelee...
    Minäkin olen käynyt siellä Kantriinassa ja tykkäsin kovasti paikasta.
    Olen tuota kirjaa meinannu hankkia myös, koska onhan tekijätkin blogiystäviämme. :)
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille kommenteista! Kannattaa hankkia tuo kirja, se todellakin on blogisiskojemme taidonnäyte. Kiitokset heille ihanasta joulukirjasta. :)
    Uskokaa tai älkää, mutta nyt jäi vähän harmittamaan etten ostanut enempää noita taloja...

    VastaaPoista