maanantai 20. elokuuta 2012

Kaapit ojennukseen

Eilen illalla iski ihan mahdoton vimma aloittaa kaappien organisointiprojekti.
Tämä vimma taitaa iskeä aika monessa kodissa joka kevät ja syksy.
Tulee polttava tarve päästä eroon kaikesta turhasta, hyödyttömästä,
risasta, rumasta ja aikansa eläneestä.
Aloitin projektin keittiön kaapeista.
Ja niitähän riittää.
Yllätävän paljon näin pienessä (55m2) asunnossa.
Kunnon 50-luvun kaapit, ne alkuperäiset ja vankat!


Kaksi kukkuraista muovikoria sain täyteen kirppikselle joutavia tavaroita.
Enkä siis käynyt vielä kaikkia kaappeja läpi.
Kummasti tuli väljyyttä ja selkeyttä astiakaappin.




Kuten näkyy, astiat ovat pääosin Ikeasta.
En ole koskaan ihastunut mihinkään astiasarjaan niin, että olisin alkanut keräämään jotain tiettyä. Siksi päädyin aikoinaan halpaan ja muuntautumiskykyiseen Ikea-astiastoon.
 Mustaa ja valkoista, helppo yhdistellä mitä vaan värejä eikä edes haittaa jos joku lautanen kiukuspäissä hajoaa.
Ei ole suuri taloudellinen menetys.
Ja jos alkaa kyllästyttää, niin pikkurahalla voi pistää koko astiaston uusiksi.
Mun valinta.
Ei ehkä kaikkein laadukkain ja tyylikkäin, mutta mulle ihan sopiva.

Tänään taidan jatkaa vielä keittiön kaappien kimpussa
ja sitten siirryn joku päivä vaatekaappien kimppuun.
Sieltä joutaisi puolet kirppikselle... saa nähdä kuinka käy.

***

Mukavaa uuden viikon alkua ja energiaa työhön ja kotiaskareisiin!
Tervetuloa uudet lukijat ja ohikulkijat!

***



5 kommenttia:

  1. Oi miten ihana järjestys kaapeissa! ja mmmm, mustavalkosta, nam :)
    Meillä kans Ikea-astiastoa, ne on yhtä hyvät ja tyylikkäät ku muukki, minun mielestä :) Emmiekään oo tykänny kerätä mittään, saanu kyllä paljonki :)
    Ihana keittiö ja kaapit <3
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinnekki :)

    VastaaPoista
  2. Vähänkö siistit kaapit!!
    Mun niin tarvis tehdä tuo sama. Keväällä pidin monta viikkoa kirppispöytää ja tyhjentelin kaikkea turhaa nurkista, mutta kyllä sitä taas riittää.:)

    VastaaPoista
  3. Ihanan siistiä ja kaikki tavarat niin järjestyksessä,tykkään!Ja extrana vielä noi värit.Kun inspis iskee kaappien siivoukseen,se on heti käytettävä.Ja tuloksesta saa nauttia pitkään!
    Siivousintoa! T.Asta

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanista kommenteista naiset!

    Meän Satu, olet oikeassa, hinta ei aina takaa tyylikkyyttä eikä laatua. Ikean hinta-laatusuhde on mielestäni ihan kohdallaan.

    Christina, kirppikselle ois tarkoitus mennä ihan lähiaikoina myymään, ihan päiväksi vaan. Kummasti sitä myytävää tavaraa aina löytyy. ;)

    Asta, nimenomaan, heti on käytävä hommiin kun siivousfiilis iskee. Mulla se tapahtuu usein illalla, aika myöhäänkin välillä. :)

    VastaaPoista
  5. Mitenkähän mulla on mennyt tämä postaus ihan ohitse.. Mutta hei mageeta; sulla on kivoja astioita ja nyt on kyllä tip top siisti järjestys. Nuo mustat, valkoisella tekstillä olevat kulhot ovat tosi kivat!

    Typerä roina kaapeissa on ärsyttävää ja tällaiset täydelliset puhdistautumiset ovat välillä tarpeen :) Mullakin yleensä kaikki sisustusideat, siivousvimmat iskee illalla.. :o

    VastaaPoista