tiistai 5. syyskuuta 2017

Syksyn suuret ajatukset x 5





Tämä vuosi on ollut ja tulee olemaan suurten muutosten vuosi. Blogini seuraajat tietävätkin, että irtisanouduin töistä vuodenvaihteessa ja nyt olen elellyt kahdeksan kuukautta vapaalla jalalla elämästä ja erityisesti matkustelusta nautiskellen. Tämä loppu vuosi menee myös muutosten myllerryksessä. Mielessä pyörii tänä syksynä suuria ajatuksia ja jossain vaiheessa olisi tehtävä lisää isoja päätöksiä. Täällä elellään siis aika jännittäviä aikoja. Elämässä pysyvää on vain jatkuva muutos! Tässäpä muutama pinnalla oleva asia elämästäni juuri nyt:


1. Kodin myynti

Kyllä, vuoden verran sitä suunnittelin ja nyt on pyörät laitettu pyörimään. Tämä on kaikin puolin suurten muutosten vuosi, joten miksipä en luopuisi myös ensimmäisestä omasta (tai siis pankin kanssa yhteisestä) kodistani. Koti tulee myyntiin näillä näppäimillä ja toivon hartaasti, että kaupat tehdään pikavauhtia. Itse ajattelin pakata kimpsut ja kampsut lokakuun lopussa. Toivottavasti uusi omistaja kantaa tavaransa sisään pian sen jälkeen.


2. Työ

En suinkaan ole palaamassa työelämään vielä kokopäiväisesti. Tässä loppukesästä olen tehnyt muutaman keikan edelliseen työpaikkaani ja syys-lokakuun aikana lupauduin tekemään neljän viikon sijaisuuspätkän. Se onkin sitten viimeinen pätkä, jonka kyseisessä talossa teen, sillä lokakuun lopulla sen hometalon alle pistetään pommi...tai jotain. Lyhyt paluu työelämään tekee hyvää ja kartuttaa myös hieman reissutiliä.




3. Matkasuunnitelmat

Koska pysyvämpi töihinpaluu saa vielä odottaa muutamia kuukausia, aion nauttia vapaasta vuodestani loppuun asti. Kun koti on pantu pakettiin, pakkaan rinkkani ja suuntaan jälleen Aasiaan. Tällä kertaa olen suunnitellut olevani matkalla hieman pidempään kuin viime talvena. Nyt on tarkoitus ostaa ainoastaan menolippu ja katsoa sitten fiiliksen (ja rahatilanteen) mukaan milloin haluan palata Suomeen. Matkan suunnittelu on nyt kovassa vauhdissa ja reitin olen jo melkein päättänyt. Seuraavaksi siis tuumasta toimeen ja lentoja sekä hotelleja varailemaan. Näistä suunnitelmista kerron lisää sitten ensi kuussa.


4. Tulevaisuus

Kovasti mielessä pyörii myös lähitulevaisuus eli vuosi 2018. Jossain vaiheessa alkuvuodesta on pesänrakennuksen aika. Toistaiseksi minulla ei ole hajuakaan, missa haluan asua ja mitä haluan tehdä. Alanko opiskelemaan, palaanko oman alan hommiin, kokeilenko siipiäni jossain muissa hommissa? Pysynkö pääkaupunkiseudulla vai lähdenkö katselemaan maisemia Kehä III:n ulkopuolelle? Pidän mielen ja kaikki ovet avoimena, annan elämän kuljettaa. Uskon vahvasti, että löydän paikkani kun sen aika koittaa.


5. Lomaa vapaasta arjesta

Tällä hetkellä päällimmäisenä on mielessä ihana lepoloma auringossa. Kyllähän tämmöinen vapaa taivaanrannan maalarikin kaipaa arjestaan lomaa. Tulevan viikon vietän horiatikia, stifadoa ja syöden ja turkoosista vedestä sekä lämpimästä merituulesta nauttien Kreikan Zakynthoksella. Siellä koitan tyhjentää pääni ja keskityn ainoastaan rentoutumiseen. Tämän vuoden reissut ovat olleet suhteellisen aktiivisia ja ohjelmoituja, joten nyt on paikallaan tällainen "aivot narikkaan"-loma. Ainoa varjo tämän reissun yllä on orastava flunssa... heräsin aamulla valtava kaktusrykelmä kurkussa. Auts!




Seurailehan Kreikan lomaani Instagramissa ja palataan sitten uusien reissujuttujen myötä blogiin reilun viikon kuluttua. Alkuun kirjoittelen varmasti lomaterveisiä Kreikasta ja sitten vielä useamman postauksen verran viimekeväisestä USA:n reissustani.

Nyt lepoa, kuumaa juomaa ja matkavalmisteluja! Palataan!


*Anu


12 kommenttia:

  1. No kylläpäs olet laittanut elämäsi ihan uusiksi! Sanon edelleen sitä samaa mitä monta kertaa aiemminkin: ihailen rohkeuttasi ihan valtavasti (ja hieman kadehdin myös), ja toivotan leppoisaa myötätuulta purjeisiin! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Elämä on todellakin menee ihan uusiksi ja mä olen todella innoissani! Kai mä olen vähän tyhmäkin, koska mua ei pelota ollenkaan...

      Poista
  2. Siellä on suuria suunnitelmia, kuulostaa ihanalta ja jännittävältä 😎 oikein ihanaa lomareissua ja tsemppiä kovasti 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Näin tehdään unelmista totta, välillä se vaatii myös uhrauksia ja valtavasti rohkeutta. Mutta kyllä kannattaa!

      Poista
  3. Aikamoisia muutoksia! Mutta silloin, kun on mahdollisuus, pitää tehdä sitä, mitä sydän sanoo <3 Katua ehtii aina;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, nyt elän tätä päivää täysillä kun siihen on mahdollisuus!

      Poista
  4. Kuulostaa siltä, että siellä alkaa suunnitelmat löytymään ja uusi suunta elämälle siinä samalla, ihailen sun rohkeutta <3 Ja aivan mahtavaa reissua, lämpöä varmasti piisaa "hiukan" enemmän kuin täällä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! HIljalleen ne asiat alkaa loksahdella paikalleen. Vielä on monta kysymysmerkkiä, mutta suunta on oikea.

      Poista
  5. Ihanaa reissua!!! <3 Ja onpa ihania tulevaisuudennäkymiä! Rohkeat valinnat palkitsevat kyllä ihan varmasti <3 Jään odottelemaan reissukuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuntuu että elämä on jo palkinnut minua runsain mitoin ja varmasti lisää hyvää on vielä tulossa.

      Poista