sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Seiskan loma






















Reilut kaksi viikkoa on vierähtänyt siitä, kun palasin lomalta talvisen arjen keskelle. Loma tuntuu kaukaiselta muistolta, loman hyvät vaikutukset taisivat hävitä jo parin työpäivän jälken. Sitähän se on. Myöskään ajatukset eivät ole olleet enää lomassa, siksi tämän postauksen vääntäminenkin on kestänyt. Kiitos kärsivällisyydestä!

Lomailin tammikuun kaksi keskimmäistä viikkoa Puerto Platassa Dominikaanisen Tasavallassa. Jo matkaa varatessani tiesin, mitä odottaa. Ainakin osittain. Kaksi viikkoa samassa paikassa all inclusive-hotellissa oli tylsä mutta helppo ratkaisu soololomalle. Suurin osa lomasta tuli vietettyä siis hotellilla. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla aina kun nälkä/jano yllätti, ohjelmaa järjestettiin aamusta iltaan (ohjelman tasosta voidaan tosin olla hyvinkin eri mieltä...). Yksin ei tarvinnut olla, sillä tutustuin muihin suomalaisiin ja vietimme paljon aikaa yhdessä.

Olin mukana kahdella järjestetyllä retkellä. Maaseuturetkellä tutustuimme paikallisiin hedelmäviljelmiin ja maataloon eläimiin ja näimme kuinka sikareita kääritään. Paikalliset elävät todella vaatimattomasti, köyhyys näkyi kaikkialla. Meriretkellä vietimme iltapäivän pienellä hiekkasärkällä keskellä merta.  Lisäksi pyörähdin erään suomalaispariskunnan kanssa omatoimisesti Puerto Platan kaupungissa (5-6 km hotellialueelta). Retkiä olisin mielellään tehnyt enemmänkin, mutta minulle jäi tunne, että tässä maassa turisteilta viedään kaikki mitä saadaan, ts. retket olivat törkyhintaisia. Maksettuani jo pelkästä matkasta niin järjettömän paljon en enää raskinut osallistua useammille retkille. Harmillista.

Sää oli pääasiassa ihana! Sopivan lämmintä (n. +30) ja aurinkoista. Rannalla ei tullut liian kuuma, kun merituuli viilensi kivasti. Illat olivat myös lämpimiä ja leppoisia. Kaksi viimeistä lomapäivää tosin tuottivat suuren pettymyksen, kun aurinkoa ei näkynyt ja loman viimeiset 30 tuntia satoi vettä. Viimeinen päivä hotellilla oli tuskaisen pitkä sateen suojassa istuessa, kun lentokentälle lähtö oli vasta iltamyöhällä. Aurinkoaddiktille jäi siis vähän kakka maku suuhun loman lopusta.

Minusta on tullut aika vaativa reissaaja ja tarvitsen aika paljon, että saan lomasta "isot kiksit". Tämä loma ei sitä tarjonnut miltään osin. Jos lomalle pitää antaa kouluarvosana niin tämä loma saa seiskan... tai ehkä 6+. Odotukset olivat ehkä hiukan suuremmat, vaikka tavallaan tiesin mitä odottaa. Sen tiedän nyt, että all inclusive-lomat eivät ole minua varten (ainakaan kahden viikon pituiset). Kaipaan maiseman vaihtoa, vaihtelua, paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Ja tiedän myös sen, että rakastan Aasiaa yhä enemmän! Karibian meno ei saanut sydäntäni sykkimään. En silti sano ettenkö joskus menisi tuohon suuntaan uudestaan. Tuskin Dominikaaniseen, mutta jonnekin lähisaarille kyllä.

Lopuksi vielä lomani plussat ja miinukset:

Plussat: 

*kiva K18 hotelli, kaunis hotellialue
*ihanteellinen sää/lämpötila
*all inclusiven helppous
*kaunis auringonnousu
*suomalaiset kaverit
*rento meininki
*elämäni ensimmäiset vaahtobileet!

Miinukset:

*all inclusiven tylsyys
*korkea hintataso
*yksitoikkoinen ruoka 
*elämäni ensimmäinen ruokamyrkytys/reissuvatsatauti
*hotellin liikuntatarjonta huonosti järjestetty
*kahden viimeisen päivän sää
*kahdessa viikossa tylsäksi käynyt ohjelmatarjonta hotellilla



Seuraavaa lomaa saakin odotella vielä useamman kuukauden verran. Ennen kesälomaa on onneksi luvassa ainakin yksi reissu, siitä kerron varmasti lisää myöhemmin. Nyt pureskellaan tätä arkea, joka onkin hieman erilaista kuin viime vuosina. Yökkö on nimittäin joutunut opettelemaan kokonaan erilaisen elämänrytmin. Katsotaan mitä kaikkea tämä kevättalvi ja edessä häämöttävä kevät tuovat tullessaan.

Iloa harmaaseen laskiaissunnuntaihin!

*Anu


17 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, vaikka kaikki ei sitten ihan nappiin mennytkään. Mutta niinhän se lomilla usein on, että ihan kaikki ei voi täydellisesti onnistua. Vaikka lapsiperheet usein suosivat all inclusive- ratkaisuja, olemme todenneet saman, tuohon samankaltaiseen ruokaan, vaikka sitä onkin koko ajan saatavilla alkaa kypsyä nopeasti. Niinpä mekin valitsemme mieluummin muita ratkaisuja lomareissuille helppoudesta huolimatta. Mutta aurinko varmasti oli loman ykkönen ja se tuli kuitenkin Karibialla hyvin hoidettua, eikö? :) Reissukuume kasvaa väkisinkin ja omaan lomaan vielä ihan turhan pitkä aika...

    Tsemppiä uudenlaiseen arkeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi misään tapauksessa valinnut all inclusivea, jos minulla olisi ollutmatkaseuraa. Tämä oli pakon sanelema juttu, en uskaltanut yksin lähteä omatoimimatkalle uuteen maahan (jonka turvallisuudesta varoiteltiin...). Toivottavasti seuraaville reissuille löytyy matkaseuraa niin voi räätälöidä reissusta juuri omannäköisen. :) Toive auringosta ja lämmöstä onneksi toteutui!

      Poista
  2. Jihaa, ihanaa katseltavaa reissultasi tähän sumuiseen laskiais sunnuntaihin näin ruokatauolla kesken pitkän päivän :) ihania kuvia tapasi mukaan olet laittanut :) niitä oli mukava katsella :)
    Tuo on niin harmillisen totta että loman vaikutus lakkaa harmillisen nopeaa.

    Ihana kun uusi loma jo suunnitteluvaiheessa :)

    Mukavaa laskiaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan että loman hyvät vaikutukset loppuvat kahdessa viikossa loman loppumisesta... mulla riittää kaksi päivää. ;) Aina pitää olla seuraavat suunnitelmat hautumassa...

      Poista
  3. Upeita rantakuvia olet ottanut! Voin hyvin kuvitella miten tuollainen "hotelliloma" alkaa pidemmän päälle tylsistyttää. Itsekin haluan lomalla nähdä ja kokea mahdollisimman paljon, paikallaan olo tai altaan reunalla makoilu ei vastaa meikäläisen käsitystä onnistuneesta lomasta. Toivotaan, että seuraava reissu on vähän antoisampi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylä, tylsäksi kävi ja kaikki alkoi lopulta ärsyttämään. Kymmenen päivää olisi riittänyt vallan mainiosti. Seuraava reissu tulee olemaan kaupunkiloma joten löhöilyn sijaan liikutaan paljon. :)

      Poista
  4. Mikä ihana väriterapia tähän harmaaseen ja sateiseen sunnuntaihin! :)

    VastaaPoista
  5. Mikä on sun lempimaa Aasiassa? Mäkin pidän siitä, mutta nyt kaksi viimeistä matkaa toiseen suuntaan ovat saaneet ihastumaan Latinalaiseen Amerikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole reissannut Aasiassa kovinkaan monessa maassa, valitettavasti. Thaimaahan menen aina vaan uudestaan, se onkin tällä hetkellä suosikkini. Sri Lankasta tykkäsin myös. Toivottavasti ensi vuona näen Aasiasta jotain uutta...

      Poista
  6. Aivan upeita kuvia. mä voisin just nyt viikoks mennä yksin just all inclusiveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikko tuollasessa täyden palvelun hotellissa on ihan ok, kaksi viikkoa aivan liian pitkä.

      Poista
  7. Voi apuva, miten kauniita lomakuvia! Harmi, ettei loma yltänyt arvosanaltaan kauhean korkealle, mutta onneksi kuitenkin plussiakin löytyi iso määrä<3 Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Viime talven reissu oli niin hyvä/onnistunut, että eihän joka vuosi voi olettaa samantasoista. Ehkä ensi talvena arvosana hippoo taas kiitetävää. :)

      Poista
  8. Kauniita kuvia! Ikävä kuulla, että loma oli jonkinasteinen pettymys... Mutta jos yhtään lohduttaa, niin Dominikaanisessa samaan aikaan reissannut isäni kaatui meressä ja sai olkapäänsä sijoiltaan (ja pääsi täten tutustumaan paikalliseen ambulanssiin, terveydenhoitoon ja sairaalaan), niin siihen nähden sulla meni kuitenkin ihan kivasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hauska ja hyvä loma oli, vaikka ei vedäkään vertoja niille parhaille lomille joita olen kokenut.
      Ikävä juttu, että isälläsi ei mennyt loma ihan putkeen. :(

      Poista
  9. Kauniita, upeita kuvia olet ottanut! Ikävä kuulla, että sairastuit ruokamyrkytykseen - se on aina rankkaa. Itse olen kokenut mokoman kahdesti, Espanjassa ja yllätys, yllätys...Helsingissä.

    Tuo +30 saa unelmoimaan - se tekisi hyvää :)

    VastaaPoista