sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Parvekkeella tapahtuu









Sisustusrintamalla on ollut aika hiljaista nyt kevään aikana.  Koti tuntuu jotenkin niin sisustetulta ja "valmiilta" ettei ole tarvetta muuttaa juuri mitään. Muutama ajatus muhii kyllä, mutta ne pääsee toteutukseen vasta myöhemmin kesällä. Vaikka sisällä ei juurikaan tapahdu, niin "ulkona" eli parvekkeella tapahtuu koko ajan. Kirjoittelinkin parvekkeestani jo kuukausi sitten (postaus täällä), mutta se ei ole enää samannäköinen kuin silloin. 

Huhtikuussa parveke eli vielä "välivaihetta" odotellessaan sitä lopullista (?) ilmettään. Musta-valkoinen ei oikein mielyttänyt, halusin vähän vaaleampaa ja raikkaampaa. Siksi musta vaihtui harmaaseen. Kyse on siis oikeastaan vain parveketekstiileistä. Mustat selkänojatyynyt vaihdoin vanhoihin kaapista löytyneisiin harmaisiin (HM Home), istuintyynyt ovat uudet (Anno). Eipä siihen ilmeen raikastamiseen muuta tarvittu.

Kaipasin parvekkeelle myös enemmän vihreää, joten siirsin palmukasvin (mikä se nimi on?) olohuoneesta parvekkeelle. Saa nähdä, mitä se tykkää parvekkeen kuumuudesta. Huhtikuussa ostamani valkoiset orvokit ovat vielä täysissä voimissaan, muurikellot sen sijaan lakastuivat jo. Muratti on kaunis viherkasvi, joten amppelissa roikkuvan lisäksi ostin samanlaisen myös pöydälle. Kesäkuussa ostan varmasti vielä jotain lisää. Tuleekohan parvekkeesta kohta jo liian ahdas viidakko?

Aiemmin eteisessä palvellut kärry sai uuden paikan parvekkeelta. Se toimii mm. kukkaruukkujen, kesälukemisen ym. tavaroiden säilytyspaikkana ja ylin hylly myös kukkapöytänä. Ehkäpä kesän juhlissa siihen voisi laittaa myös jotain tarjottavaa. Valkoisella hyllyllä kesän seesteistä meininkiä vahtii suuri uusi buddhapatsas. Niin Zen! En kai vaan ole jotenkin koukussa näihin buddhafiguureihin? Montakohan niitä löytyy kotoani...




Tämän näköisellä pervekkeella nautitaan nyt pitenevistä kesäpäivistä. Nyt siellä vielä pystyy olemaankin, kun ei ole liian lämmintä. Parvekelasien sälekaihtimet ovat vielä hankintalistalla... Lisää parvekekuulumisia on taatusti luvassa pitkin kesää.

Nyt toivottelen mukavaa sunnuntai-iltaa ja virtaa edessä olevaan työviikkoon! MOI!

*AnuElina


Ps. Minua voi seurata myös Instagramissa: anuelina76


31 kommenttia:

  1. Tuo on todellinen kesäkeidas tuo viihtyisä parvekkeesi! Ihana! <3 Kyllä kelpaa nauttia aurinkoisista päivistä noin kauniissa ympäristössä. <3

    Jaksuja työviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Kyllähän tuolla viihtyy. Toivottavasti sää vähän lämpenisi...

      Poista
  2. Ihanan viihtyisän näköistä! :)

    VastaaPoista
  3. Kodikasta on! :) Parveketta on ihana sisustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Valitettavasti parveke on tosi pieni niin sitä on vähän hankala sisustaa, mutta onneksi sain siitä nyt irti sen mikä on mahdollista.

      Poista
  4. Sielläpä on vihreä parveke :=)). Ihanan kesäinen!

    VastaaPoista
  5. Kylläpä on viihtyisän näköinen parveke. Mistä matto on hommattu?

    VastaaPoista
  6. Ihana ihana parveke <3 ensimmäisenä tulee mieleen raikas :) tosi kiva tunnelma :)
    Olet laittanut kauniiksi hyvällä maulla :)

    Täällä koetetaan rypistää kanssa parveke kuntoon, ikinä en ole ollut näin myöhässä asian kanssa!

    Mukavaa työviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Raikas ja rehevä, siinä oli mun tavoite. :)

      Poista
  7. Aivana ihanalta näyttää ja varmasti ei käy aika pitkäksi, niin viihtyisän näköistä.

    VastaaPoista
  8. Ihana parveke <3 Tuolla viihtyy ihan varmasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taatusti tulee nautiskeltua kesäpäivistä omalla parvekkeella!

      Poista
  9. Kaunis parveke, viihtyisän näköistä.

    VastaaPoista
  10. Näyttää tosi kivalta! Eikä ollenkaan liian viidakolta - kyllähän kasveja täytyy olla :)

    VastaaPoista
  11. Upea parveke! Joskus sitä kyllä kaipaisi lasitettua parveketta terassin sijasta, lasitetulle kun voi huolettomammin laittaa esim. tekstiilejä. Muistan viime kesänäkin muutamaan kertaan juosseeni hakemaan terassilta tyynyjä sisälle rankkasateen yllättäessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lasitettu on kätevä myös sadesäällä, ei tarvitse lähteä sadetta pakoon!

      Poista
  12. Tosi kutsuva parveke, tuonne kyllä passaa parkkeerata löhöilemään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi kun tuolla mahtuisikin löhöilemään...täytyy tyytyä istumaan selkä suorana tuolissa. Mutta on sekin parempi kuin ei parveketta ollenkaan. :)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos, keitaalta sen pitäisikin näyttää/tuntua. :)

      Poista
  14. Ihanan näköistä, kutsuva sekä kotoisa :)

    VastaaPoista
  15. Ai kun ihana! Musta ja vihreät toimivat tosi hyvin yhdessä muodostaen raikkaan kokonaisuudeen. Tässä onkin hyvä esimerkki siitä, miten parvekkeen oma väritys kannattaa ottaa huomioon parvekkeen tekstiileitä, kalusteita ja kasveja valitessa. Tuonne olisi kyllä kiva pujahtaa työpäivän päätteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä onnekas kun parvekkeen seinät ovat tummanharmaat, tykkään kovasti! Huomasin että tämän talon muissa kerroksissa parvekkeen seinät ovat oranssit, vain tällä ylimmässä on harmaat. Onni asua korkealla!! :)

      Poista
  16. Tuommoinen kärrysysteemi olisikin kiva! Huiii kun taidat olla korkealla?! :)

    VastaaPoista