lauantai 3. tammikuuta 2015

Lomalla viimeinkin!



"Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin. Seuraavat kolme viikkoa matkin Naantalin aurinkoo..."

Kyllä vain, vihdoinkin se kauan odotettu loma on täällä. Seuraavat 23 päivää nautin rennosta elosta ja olosta. Nukun pitkiä unia, lataan akkuja. Ensimmäiset päivät menevät mukavasti kotosalla pakkaillessa ja fiilistellessä. Ja nukkuessa rankasta alkutalvesta kertyneitä univelkoja pois. Ja kohta koittaakin keskiviikko, jolloin lähden jatkamaan akkujen lataamista aurinkoon ja lämpöön.

Olen tainnut pitää matkakohteeni teiltä visusti salassa (vai olenko lipsauttanut joskus?) koko pitkän syksyn. Varasin nimittäin lennot jo syyskuun alussa. Suuntana on jälleen (kuudes kerta 2000-luvulla) Thaimaa, neljän pitkän välivuoden jälkeen. Kyllä minulla onkin ollut ikävä sinne, vaikka monta mukavaa matkaa onkin mahtunut näihin välivuosiin. Olenkin tainnut joskus mainita, että Thaimaalla on erityinen paikka sydämessäni, se tuntuu toiselta kodilta (ja sehän olikin kotini parin vuoden ajan lapsuudessani). 

Tällä kertaa lähden matkaan yksin ja kyseessä on tietenkin omatoimimatka. Edellisistä talvilomista poiketen, tämä loma tulee olemaan enemmän kaupunki- kuin rantaloma. Ensimmäisen viikon vietän Pohjois-Thaimaassa Chiang Maissa. Siellä toivon näkeväni paljon kaunista luontoa, komeita maisemia, paikallista elämää ja kulttuuria sekä tietenkin myös kaupungin vilinää. Seuraavaksi viikoksi lennän etelään Krabille, missä suunnitelmanani on maata äxänä koko viikko ihanilla valkoisilla hiekkarannoilla aaltojen lyödessä rantaan. Luvassa siis 100% lepoa! Loman lopussa vietän vielä kolme päivää Bangkokin hulinassa. Vähän luksusta, shoppailua ja nähtävyyksien katselua luvassa ennen kotiinpaluuta. 

Alla olevat kuvat toimivat fiiliksen nostattajina. Ne ovat muistoja kolmen vuoden takaa Sri Lankan matkalta. Oli muuten aika huikea lomakohde tuokin, rannat aivan käsittämättömän upeita!












Luultavasti ehdin vielä postailla tänne jotain ennen matkaa. Jos vaikka jotain sisutusjuttua saisin aikaiseksi. Ja ehkä vielä jotain reissuaiheistakin. Kannattaa siis jäädä kuulolle!
Ja reissukuulumisia voitte halutessanne seurata Instagramista (anuelina76), se päivittyy varmasti joka päivä jos vain yhteydet toimivat. Lisäksi yritän saada kirjoitettua muutaman postauksen tänne blogiinkin ihan reaaliajassa eikä vasta reissun jälkeen. WiFi-yhteyksien toimivudesta se toki riippuu...

Nyt heitän itseni oikoseksi tuohon sohvalle ja otan loppuillan levon kannalta teekuppi kourassa ja vitamiineja tankkaillen... meinaa nimittäin flunssaa pukata! Kääk!

Mukavaa lauantai-iltaa sinulle! 


*AnuElina



18 kommenttia:

  1. Super kivaa lomaa sinulle <3 tankkaa kovasti aurinkoa ja energiaa matkalta mukaan :) ja heitä muutama auringon säde koto suomeenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Yritän napata vähän aurinkoa mukaani kotimatkalle. :)

      Poista
  2. Ihanaa lomaa AnuElina! <3 Täälläkin haaveillaan Thaimaasta, se on kyllä niin ihana kohde. <3 Innolla odottelen reissun päältä postauksiasi, eiköhän ne uudella tabletillasi luonnistu, jos vain ehdit. <3 Tsemppiä flunssan selättämiseen ja pakkailuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Toivotaan että yhteydet toimivat niin tabletti pääsee tehokkaaseen käyttöön. Luulisin että aikaa sometteluun/bloggailuun löytyy iltaisin kun yksin ei uskalla kovin myöhään liikkua. :)

      Poista
  3. Voi mä ihailen sua, rohkea reissaajanainen ♥ Itse olen sellainen kotihiirulainen, että matkoja tulee harvoin tehtyä ja arvostan kaltaistasi maailmanmatkaajaa! Mukavat lomasuunnitelmat sulla ja innolla odotan matkakuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä rohkeaakin aika paljon jännittää nyt! Kyseessä on kuitenkin mun ensimmäinen omatoimimatka Aasiaan YKSIN. Toivotaan että kaikki sujuu hyvin eikä tule isompia mutkia matkaan.

      Poista
  4. Kuulostaa ihan täydelliseltä lomalta, voi kun pääsisin mukaan! Oon aika pienikokoinen, mahtuisinko jänikseksi johonkin matkalaukun taskuun? 😉

    Oikein mahtavaa ja rentouttavaa reissua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Kyllä sä saattaisit mahtua mukaan, matkalaukku on aika iso. ;)

      Poista
  5. Oi, ihanaa ja rentouttavaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini! Rentoutusta tässä tarvitaankin!

      Poista
  6. Oi että, ihana loma sulla tiedossa!!! Mahtavaa reissua toivotan jo tässä vaiheessa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan ihan malttamattomana itsekin, jännittääkin hurjasti!

      Poista
  7. Wauuuu!!! Mä en oo varmaan koskaan matkustanut yksin!! Tekis kyllä hyvää! Nautinauti ihanasta lomasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin matkustamisessa on puolensa ja puolensa. Plussana se että saa tehdä juuri sitä mitä haluaa ja mihin aikaan haluaa. Ei tarvitse neuvotella tai kuunnella toisen valituksia (ja kuorsausta). Miinuksena se, että ei ole ketään kenen kanssa jakaa upeita kokemuksia, joutuu syömään yksin, ei uskalla liikkua myöhään iltaisin, hätä/sairaustilanteessa ei ole ketään auttamassa jne.
      Yksin reissaaminen vaatii omanlaistaan asennetta ja uskallusta. :)

      Poista
  8. Ihan mahtavaa! Sun lomasuunnitelmat kuulostaa ihanille! :) ihanaa, aurinkoista ja rentouttavaa lomaa sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Talvilomalla on aina pakko päästä kauas lämpimään!

      Poista