torstai 6. syyskuuta 2012

Asian vierestä

Nyt poikkean hieman tutuilta raiteilta.
Tämä juttu ei virallisesti ole blogini aihelistalta,
 mutta ainahan saa tehdä pieniä poikkeuksia, eikö niin?!
Olen jopa miettinyt, että pitäisi aloittaa uusi blogi kyseiselle aiheelle,
mutta toistaiseksi se on jäänyt vain ajatustasolle. Ja luultavasti jääkin.
Yksi elämäni merkittävä ja tärkeä asia, ympäri vuoden ajankohtainen.
Etenkin keväisin ja syksyisin. :)
Joko arvaatte?
Kyllä, se se on.
 Liikunta, laihistelu, ruokavalioremontti.
Olen ikuinen "viiden kilon" laihduttaja.
Paino seilaa edestakaisin (joo, tosi terveellistä) kahdeksan kilon haarukassa.
Ylipainoa ei ole, mutta tarkkana tyttönä en anna ylipainon edes tulla. Siksi hion sitä vähän väliä.
Kuukausi sitten taas havahduin todellisuuteen, kesä toi kaksi ylimääräistä kiloa kolmen jo valmiina vyötäröllä olleen kilon lisäksi. Nyt sitten karistellaan niitä.
Jonkun mielestä turhaa ja turhamaista.
Minusta viisasta tarttua ongelmaan ennenkuin siitä tulee isompi ongelma. Kaksi kiloa kuukaudessa tekee 24 kiloa vuodessa. Helpompi pudottaa tuo kaksi kiloa kuin 24!
Ruokavalioni saan kuriin parhaiten käyttämällä Kalorilaskuri.fi -ruokapäiväkirjapalvelua.
Erittäin tehokas ja terveellinen tapa pitää silmällä syömisiään.
Suosittelen!
Liikunnan ilon löysin kunnolla oikeastaan vasta 1,5 vuotta sitten, kun liityin jo kolmatta kertaa Elixian jäseneksi. Aiemmin motivaatio on aina lopahtanut muutaman treenikuukauden jälkeen, mutta nyt into on säilynyt jo näin kauan. Olen tyytyväinen.
Kesällä löysäilin (ja sehän näkyi heti painossa ja olossa), mutta nyt olen kuukauden ajan urheillut aktiivisesti, liikuntakertoja kertyy viikkoon 5-6. Kuntosalia, zumbaa, muita tanssillisia jumppia, juoksua, kävelyä. Kamala polte päästä päivittäin hikoilemaan. :)
Uudet Reebokin jumppakengät (taipuisat ja kevyet) liikuttavat mua nyt niin kevyesti!


Nyt täytyy taas suunata askeleet kohti Elixiaa.
Suosikkituntini zumba on taas illan menussa. :)
Reipasta torstai-iltaa!
Ps. Painoa pudonnut kuukaudessa 2,5kg. :)
Lupaan etten kovin usein poikkea tähän aiheeseen,
 vaikka se onkin aika olennainen osa elämääni.
Pitäydyn pääosin vanhoissa tutuissa aiheissa.




3 kommenttia:

  1. Minäkin olen zumbatyttö ja nuo kengät on minullakin! Olet just hyvä niinkuin olet, et tarvitse laihduttaa lainkaan!

    VastaaPoista
  2. Minua ei ainakaan haittaa, vaikka kirjoittaisit tästä aiheesta useamminkin. Josko pieni pisara energiaasi tarttuisi tätä kautta..
    Zumba on ihanaa. Ja kaikki jumpat, just ne tanssilliset..miksi en pääse takaisin tuohon liikuntadraiviin, joka sinullakin on.. Huoh :-(
    Ihanaa, liikunnallista ja nautinnollista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Sofia, toisten mielestä hyvä ei välttämätä ole itsestä hyvä. Haluan mahtua farkkuihin joita en ole koko kesänä voinut käyttää. :)

    Eija, alku on aina hankalaa mutta kun vauhtiin pääsee ja huomaa kunnon kohentumisen niin vauhtia ei pysäytä mikään. :)

    Kivaa viikonloppua teille molemmille!

    VastaaPoista