sunnuntai 5. elokuuta 2012

Suloinen sunnuntai Suomenlinnassa

Suloista sunnuntai-iltaa!

Lomasuunnitelmiin tuli pienoisia muutoksia, kun tähän viikonvaihteesen
suunniteltu mökkireissu peruuntui.
Mutta eipä hätää, aina löytyy korvaavaa lomaohjelmaa, etenkin kun on
AIVAN LOISTAVA KESÄSÄÄ.
Tänään suuntasimme ystäväni E:n kanssa Suomenlinnaan heti puolen päivän aikaan ja vietimme siellä nelisen tuntia kävellen ympäriinsä ja ihaillen kauniita merimaisemia ja jylhiä sota-aikaisia rakennelmia ja rakennuksia.
Aurinko helli meitä koko ihanan päivän, vilpoinen merituuli sotki tukan ja sai välillä ihon kananlihalle. Ihokin vähän punoittelee, kun ei sitä enää tässä vaiheessa kesää muista rasvailla itseään.
Päivän päätteeksi istuimme vielä salaatilla Espan puistossa.
Pieni lepotauko teki hyvää monen tunnin patikoinnin jälkeen.

Ihana supersunnuntai!






Pari päivää lomailen vielä kotimaisemissa ja sitten suunnistan
 kolmeksi päiväksi Itä-Suomeen sukuloimaan.
Tosi ikävää, kun sääennuste lupaa koko viikoksi sadetta.
Toivotaan, että ennuste on yhtä pielessä mitä se on ollut lähes koko kesän.
Tilaan siis aurinkoa myös toiseksi lomaviikoksi! 

Aurinkoista sunnuntai-iltaa kaikille uusille ja vanhoille lukijoilleni
ja energiaa uuteen viikkoon!
Kuullaan taas!

Ps. Olette varmaan jo ihan kyllästyneitä näihin mun reissu/retki/luontokuviin ja höpinöihin... Toivottavasti jaksatte kuitenkin piipahtaa täällä silloin tällöin ja jättää välillä jotain kommenttejakin.
Lupaan että sisustus- ja käsityöaiheitakin alkaa syksyn tullen ilmestyä tänne. :)

3 kommenttia:

  1. Kuule ei reissujutut kyllästytä -päinvastoin! Mukava kurkata tänne ja arvailla missähän päin taas viiletät :D
    Mukavaa loman jatkoa, toivottavasti ennusteet menevät mönkään. Ja jos ei mene, niin sadesuojan antavia ihania putiikkeja löytynee sieltä Itäisestä kolkastakin..?

    VastaaPoista
  2. Me käytiin myös Suomenlinnassa, mutta se ei ole mun paikka. Jotenkin iskee siellä ahdistus, eikä lapsetkaan tykänneet. Laivamatka oli kivin juttu. Sanoin miehelle että nyt ei tarvitse käydä siellä taas kymmeneen vuoteen!

    VastaaPoista
  3. Eija, hyvä ettet ole vielä kyllästynyt. Kesä nyt on vaan mennyt reissaillen ja luonnossa liikkuen, ei ole ehtinyt kotiasioita paljon miettimään. Syksyllä/talvella on sit siihen aikaa. :)

    Sofia, onneksi kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta. :) Ei se minunkaan suosikkipaikka ole Helsingissä, mutta kyllä siellä kerran kesässä tulee käytyä. Upeita maisemia. :)

    VastaaPoista