keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Makuelämyksiä

 
 

(kuvat www.boulevardsocial.fi)
 
Eilen vietimme herkullista iltaa isolla naisporukalla suhteellisen uudessa helsinkiläisravintolassa 
Boulevard Socialissa.
Minulle ravintola oli ihan uusi tuttavuus.
Ruokailusysteemi toimii samalla tavalla kuin muissakin Tomi Bjöcrkin ravintoloissa (Gaijin ja Farang) eli ruuat jaetaan koko pöytäseurueen kesken. Valitsimme valmiin menun, joka sisälsi seitsemän pientä ruoka-annosta ja lisäksi jälkkärin.
Alkuun tuntui, että tämmösessä ravintolassa jää varmasti nälkä, mutta kuinkas ollakaan, kun oli seitsemännen annoksen aika, olin jo aivan ähky.
Ruoka oli AIVAN IHANAA!
Upeita makuelämyksiä, uusia makuja ja jopa aivan uusia ruokatuttavuuksia minulle.
Elämäni kallein ateria (59e), mutta täytyy sanoa että oli joka euron väärti. :)
Suosittelen ravintolaa, jos haluat kokea jotain uutta ja maistella monenlaisia herkkuja yhdellä istumalla... ja vaikkapa tilipäivänä niin hinta ei kirpaise niin paljon. ;)
 
Meidän pöytäseurueen menu. Suosittelen.
Illan päätteeki vyöryin sitten maha pulleana yövuoroon.
 Eipä tullut seuraavaan kuuteen tuntiin nälkä...
 
 

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Talo-ostoksia ja messuilua

Sunnuntai-iltaa!
 
Varsin mukava viikonloppu alkaa olla paketissa.
Talvikin tulla tupsahti ihan yllättäen (no, tiesinhän minä sääennusteen...) perjantaiaamuna.
Eipä tuota lunta kauheasti näy, mutta ilma on kirpakka, pikku pakkanen puree poskia.
Perjantain ja lauantain olin Tampereella ystäväni luona.
Pyörähdin pikaisesti muutamassa sisustusliikkeessä
(mm. Vaalea Huone ja Kantriina) 
ja mukaan tarttui ihania ostoksia:
Keittiötekstiilejä, posliinisia muffinssivuokia ja joulukoristeita.
Ja taloja. Neljä taloa!
 
 
Olen aivan höperönä näihin talolyhtyihin (tämän olen varmaan jo kertonutkin).
Näitä ei voi olla koskaan liikaa, eihän?
Kauniita, tunnelmallisia, olematta kuitenkaan liian jouluisia,
 joten niitä voi ihailla jo näin lokakuussa.
 
***
 
Tänään sitten suuntasin tieni taas messukeskukseen,
missä tänä viikonloppuna oli Kirja- ja Ruoka-Viini-HyväElämä-messut.
Hyvät messut, täytyy sanoa!
Ruokapuolella sai ihania maistiaisia, etenkin juustot veivät kielen mennessään.
Kotiin ostin ison kassillisen tuoretta leipää (osa joutui pakastimen) ja vähän suklaata. Nam.
Kirjamessuilla oli TOSI paljon tarjontaa ja hyviä alennuksia.
Sieltä olisin voinut kantaa kotiin läjäpäin kirjoja, mutta onneksi hillitsin itseni.
Seuraavalle lomamatkalle (luen romaaneja siis yleensä vain rantalomilla) ostin kolme pokkaria: Layla, Myöhempien aikojen pyhiä ja Huhtikuun noita.
Ja vihdoin viimein löysin etsimäni aarteen ja vieläpä 20% alennuksella:
Tervetuloa Joulu -kirjan,
 jossa esitellään kolme tunnelmallista joulukotia
(Mustikkamäki, Metsäpirtti ja Tyynelä).
Ihana kirja, ihania kuvia, käytännöllisiä vinkkejä.
Tämän kirjan parissa vierähtää varmasti useampikin hetki joulua odotellessa.


 
Nyt taidan ottaa ompelukoneen esille ja surautella jotain jouluista...
Katsotaan löytyykö kätköistäni tarpeeksi jouluisia kankaita.
 
Rentoa sunnuntai-iltaa!
 


torstai 25. lokakuuta 2012

Pahanlaatuinen neuloosi

En tiedä oletteko jo kyllästyneitä ja pettyneitä
vai kenties vielä innoissaan näistä minun ehkä jo vähän
yksitoikkoiseksi käyvistä postausaiheista...
No, joka tapauksessa, pahan neuloosin kourissa täällä ollaan edelleen
eikä tauti näytä helpottavan ollenkaan.
Viimeisimpänä tuotoksena kahdet pitsisukat viikon sisällä.
 

 
Vihreät annan yhdelle ystävälleni,
ruskeat vielä odottavat omistajaansa.
 
Huomenna junailen Tampereelle ystäväni nimipäiväkemuihin
 ja ehkä joudun piipahtamaan muutamassa sisustusliikkeessä.
Sunnuntaina ajattelin lähteä taas messuilemaan Ruoka-Viini-Hyvä Elämä-messuille.
Kiva pidennetty viikonloppu siis edessä,
 töihin seuraavan kerran vasta maanantaina klo 21.30. :)
 
Mukavaa viikonloppua teille kaikille!
 
 


maanantai 22. lokakuuta 2012

Parempi maanantai

Maanantai.
Monelle kirosana ja kauhistua.
Minulle uuden alku.
Uusien mahdollisuuksien viikko.
Ei maanantaiangstia.
Ei yhtään pöllömpi maanantai tämäkään.
 
Aamulla minut herätti aurinko,
 ei vesisade, niinkuin niin monena aamuna viime aikoina.
Kauniin sään innoittamana lähdin pyörähtämään metsässä,
mistä keräilin jo vähän askartelumateriaaleja jouluisia koristeita varten.
Toine reissu pitää vielä heittää... ja tajuta laittaa kumpparit jalkaan!
 
 
Nyt jäkälät kuivuvat ikkunalla ja varvut odottelevat kranssiksi taivuttamista.
Puolukanvarvut ja pihlajanmarjat killuvat vedessä maljakossa.
 
 
Kynttiläasetelmakin sai ripauksen vihreää.
 


Ja sitten vielä...
Kamalaa pullahimoa jo pitkään poteneena oli suorastaan
IHAN PAKKO
leipoa perinteisiä korvapuusteja ja omenakierrepullia.
 
 

 
Ja tulipa eilen luvattua työkavereille, että saavun tänään yövuoroon pullapussi kainalossa,
joten enhän mä voinut pettää lupausta.
Loppupäivän elelenkin sitten pullan voimalla, koska tuoreenahan ne pitää syödä.
Välissä heitän pienet jumpat Elixiassa niin voin taas hyvällä (?) omallatunnolla
jatkaa pullan pupeltamista.
Ja ah, mikä tuoksu tällä kotona onkaan! :)
 
Reipasta uuden viikon alkua!