torstai 6. joulukuuta 2012

Joulukuun kuudes

 
Hyvää itsenäisyyspäivää 95-vuotias
Suomi-neito!
 
 

 
 
Tunnelmallista itsenäisyyspäivää myös kaikille lukijoilleni!
 
 

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulun sävelet

 
Taas vähän joulufiilistelyä...
Ensimmäistä kertaa tänä vuonna kodissani soi joulumusiikki.
Michael Bublén joululevy Christmas on vaan niin hyvä kokoelma perinteistä joulumusiikkia.
CD-soitin on jotenkin itsekseen hajonnut (!!) etten voi levyä "pyörittää",
mutta onneksi YouTube tarjoaa koko levyllisen musiikkia. :)
 


 
Täytyy myös etsiä Jouluradion oikea taajuus niin voi päivittäin fiilistellä joulunaikaa
kauniin musiikin soidessa taustalla.
 
Kuuluuko teidän joulunodotukseen joulumusiikki?
 
Kiitokset kaikille kommenteista edelliseen postaukseen.
Muistakaahan liittyä lukijaksi, että saadaan 100 täyteen
ja ensimmäiset arpajaiset käynnistettyä.
Palkinto jo odottaa paketointia!
Ehtisikö se sinun kuusen alle jouluksi??
 
Mukavaa itsenäisyyspäivän aattoa!
 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Ensimmäinen adventti jälkijunassa

Nyt mennään näissä jutuissa ihan jälkijunassa,
kun postailen aina edellispäivän asioista.
Eilen sain viettää ensimmäistä adventtia huippuseurassa.
Veljen vaimo tuli Hämeestä lauantaina mun pikkujouluja juhlimaan ja jäi yöksi.
Eilen aamulla houkuteltiin sitten koko muu perhe (veljeni ja kaksi tyttöä)
 Helsinkiin äitiä noutamaan, joten sain viettää mukavan adventin heidän kanssa.
Juotiin iltapäiväglögit pikkujouluherkkujen kanssa.
Tiskaamiseen väsynyt täti kattoi pöytään kertisastiat...
laiskaa mutta niin käytännöllistä sen jälkeen, kun on käsin
tiskannut 14 kuohuviinilasia jne. pikkujoulujen jäljiltä. :)
Glögittelyn jälkeen kävimme syömässä nepalilaisessa ravintolassa masut pullollen.
Eikös se ole ihan sama missä järjestyksessä syödään ruoka ja jälkkäri?
Nyt rikottiin etikettiä ja tehtiin kaikki nurinkurin. ;)


 
 
Täti sai vähän halipompelia pikkuiselta H:lta (tammikuussa 5v), joka kertoi hassuja juttuja.
Tytöistä isompi E (tammikuussa 8v) keskittyi kännykkäpelien pelaamiseen.
Tädin murut ovat niin rakkaita!
 
Toivottavasti teillä kaikilla oli vähintäänkin yhtä mukava viikonloppu kuin minulla!
 
Pirtsakkaa pakkasviikon alkua!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pikkumustat pikkujoulut

Nyt on juhlat juhlittu.
Pikkumustat pikkujoulut 14 kauniin naisen voimin.
Ihania naisia, ihania ystäviä upeissa pikkumustissaan.
Joulun tunnelmaa, puheen sorinaa, kuohuviinin poreita,
pöytä herkuista notkeana.
 

 
 

 
 
Kovasti oli emännällä hommaa juhlavalmisteluissa,
 mutta siitähän tämä emäntä juuri tykkää.
 Ystävien kiitokset ja kehut pöydänantimista lämmittivät mieltä ja
jokainen valmisteluun käytetty tunti oli todellakin vaivansa arvoinen.
 
Kiitokset vielä kaikille upeille naisille loistavasta pikkujouluillasta!