perjantai 29. kesäkuuta 2012

Pesän rakentelu jatkuu...

Täällä on ilmiselvästi TAAS joku pesänrakennusvietti herännyt.
Näköjään se iskee tasaisin välein ja sillon on pakko saada uutta ilmettä kotiin.
Eilen lupasin, että seuraavassa postauksessa esittelen olohuoneen uutuuden.
No, tässä se on: Uusi pieni söpö pöytä läppärille.



Olohuoneen nurkka sopii sille kuin nenä päähän. Tuoli mulla oli jo valmiina, joskus kauan sitten Ikeasta ostettu perustuoli. Värikin "mätsää" täydellisesti.
Kyllä nyt kelpaa istua koneen ääressä näpyttelemässä!
Ennenhän läppäri olo matalalla pikku pöydällä (pyörät alla), jonka vedin aina sohvan eteen ja siinä sitten selkä vääränä roikuin koneen ääressä.



Pöydälle hankin (myöskin Ikeasta) tämän ihanan valaisimen, jota olin käynyt kuolaamassa jo useamman kerran (niinkuin sitä eteisen kattovalaisintakin). Kaunis on!


Nyt saa pesän rakentelu taas vähäksi aika riittää.
Nyt alkaakin olla joka nurkka ihan kivassa kuosissa.

Mun viikonloppu menee aika pitkälti töitä tehdessä. Tänään töissä 12-22 ja huomenna sitten alkaa taas yövuorot (onneksi vain kaksi). Eipä tarvitse kauheesti miettiä miten aikanasa saisi kulumaan.

Oikein mukavaa, ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua lukijoilleni!
Tervetuloa uudet lukijat ja kiitos kaikille kivoista kommenteista edellisissä postauksissa!


torstai 28. kesäkuuta 2012

Eteisen muutos

No nyt se on viimein toteutettu!
Pitkään ajatuksissa muhinut ja toteuttamista odottanut eteisen muutos.
Eteinen on malliltaan kapeahko pötkylä, mikä hankaloittaa sisustamista. Isoja huonekaluja ei mahdu.
Seinällä on "perusnaulakko", missä kaikki vaatteet on esillä. Kaappi olisi ihana, mutta vuokra-asunnossa en viitsi niin isoja muutoksia tehdä. Enkä tiedä mitä vuokraemäntä tykkäisi.

Entinen eteinen oli jotenkin aneeminen, mutta nyt siinä on vähän särmää.
Pienen (kun oikein tarkasti katsoo niin ehkä huomaa jotain...) muutoksen toteutin uuden lipaston (Ikea), valaisimen (Ikea), seinavaatteen (Piironki) ja naulakon lokerikkojen (Ikea) avulla. Uusi matto (Ikea) oli hankittu jo vähän aiemmin.
Eipä siihen sen enempää tarvittu ja tadammm...
Uusi eteinen on valmis (okei, hienosäätöä vielä kaipaa)!

Vanha                                                                                      Uusi    


Vanha                                                                                                      Uusi  


Vanha                                                                                               Uusi


Vanha                                                                                            Uusi


Uusi                                                                                                     Uusi




Ikeasta löytyi myös jotain uutta olohuoneen nurkkaan. Siitä postausta seuraavalla kerralla.
MoiMoi!


tiistai 26. kesäkuuta 2012

MmMmMmmmm - mansikoita!

Tuliaisia torilta.
Kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat.
Nyt raski jo ostaa, kuin litran sai kuudella eurolla.
Ja kylläpä ovat ihania, espanjalaiset jää jalkoihin mennen tullen.
NamNamNamNamNam!!!!




Nyt olisi kaksi vapaapäivää edessä.
Eteisen tuunaaminen uuteen uskoon olisi vapaiden ohjelmassa.
Seuraavaksi siis Ikeaan ja Askoon etsimään jotain uutta kivaa.

Reipasta viikon alkua!




lauantai 23. kesäkuuta 2012

Paras päivä

Nyt on ihan pakko fiilistellä tähän mennessä kesän parasta päivää.
Eilinen juhannsuaatto, superpäivä!
Vietin aivan ihanan kesäpäivän ystävien kanssa Helsingin edustalla Pihlajasaaressa.
Sää ei olisi voinut olla parempi: aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, oli lämmin eikä tuulikaan kiusannut.
Nautiskelimme rantakalliolla piknikeväistä, skumpasta ja auringosta. Ihailimme kaunista merimaisemaa, ohi lipuvia purjeveneitä ja risteilyaluksia.
Koko päivähän siellä vierähti (klo 13-21) ja pitkän päivän jälkeen raahauduimme ulkoilmasta ja auringosta huummantuneina (ja hieman kärähtäneinä!) ja väsyneinä kotiin nukkumaan.





Harmi, että tänään sää on aivan toisenlainen. Taivas aivan pilvessä ja äsken alkoi sataa.
Onneksi ehdin puolen päivän aikaan heittää juoksulenkin kuivin jaloin.
Loppu päivä menee rennosti kotosalla ja yöksi sitten töihin.
Mun juhannus on siis jo aivan loppusuoralla.
Mutta nauttikaa te muut vielä vapaasta viikonlopusta! :)


torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannushuumaa

Kukkaistyttö on taas ihan villiintynyt!
Kodin läheltä löytyi mahtava päivänkakkarapelto. Tuhansia "vilkkusilmiä". Mutta sen verran pahan hajuisia, että kotiin en kuskannut tällä kertaa.



Sen sijaan lenkkipolun varrelta kotiutui hempeä ja kevyt juhannuskimppu.
Miten yksinkertainen voi olla näin kaunista?!



Miten aiotte viettää keskikesän juhlaa?
Kotona, mökillä, sukuloimassa? Maalla, rannalla, kaupungissa?
Minä vietän juhannuksen kotona kaupungissa. Aloittelen juhannuksen vieton jo tänään ystävien kanssa tanssahdellen ja skumppaa maistellen.
Huomenna pakataan eväät ja piknikviltit kassiin ja suunnataan Pihlajasaareen nauttimaan kesäpäivästä hyvässä seurassa.
Ei se kaupunkijuhannuskaan pöllömpi vaihtoehto ole, kun on oikea asenne,
kaunis sää ja hyvää seuraa. :)


Oikein aurinkoista, ihanaa, leppoisaa ja rentouttavaa juhannusta kaikille!
Pitäkää huolta toisistanne, ajelkaa varovasti, juokaa hillitysti ja käyttäytykää kauniisti!



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Fresh and sweet. Enjoy!


Js ette ole vielä huomanneet niin olen aika hulluna kukkasiin. Mutta ei se hulluus siihen jää...
Olen myös todella hulluna tuoreisiin marjoihin!
Kesällä pitää kotoa löytyä koko ajan jotain tuoretta ja herkullista.
Tänään vuorossa ovat kirsikat ja pensasmustikat.
Oi, miten hyviä!




Astiat ovat tuliaisia viime lauantain Tampereen reissulta. Ib Laursenia ovat ja tykkään kovasti etenkin tuosta isosta korvallisesta kulhosta. Myös pieni liitutaulu löytyi Tampereelta Kantriinasta.
Tampereelta löytyi monta ihanaa sisustusliikettä (harmi että moni on jo lopettanut), Kantriina on oikea sisustajan taivas! Kauniimpaa kauppaa on vaikea löytää.
Ihana!

Heipparallaa vaan, huomenna palataan juhannustunnelmissa vielä tänne kurkkimaan!




maanantai 18. kesäkuuta 2012

Yrtit ikkunalla

Johan oli kiva viikonloppu, mutta kyllä se hauskuus aina veronsa vaatii.
No nyt on kuitenkin toivuttu reissusta (la Tampereella) ja riennoista ja uutta viikkoa aloitellaan täällä hyvällä fiiliksellä. Vähän univelkaa tosin jäi, mutta ehtiihän sitä haudassakin levätä. ;)

Muutama päivä sitten sain viimein pienen yrttipuutarhan viriteltyä keittiön pöydälle ikkunan alle. Vähän vaiheessa se vielä on, pari yrttiä lisää pitäisi hankkia.
Rucolan kasvatan tänä vuonna ihan siemenistä asti, katsotaan mitä tulee... hyvin ainakin on alkanut itää, sato on varmaan valmis muutaman viikon kuluttua. Siis jos rehut pysyvät elossa niin kauan.
Basilikan hankin kaupasta ihan "aikuisena", istutin vaan isompaan ruukkuun ja hyvään multaan. Siitä on kiva napsia lehtiä leivän päälle ja salaattiin.




Eli kyllä täällä on myös saatu sormet multaan, vaikka ei olekaan sitä omaa parveketta eikä puutarhaa. Täytyy olla tyytyväinen tästä pienestä keittiöpuutarhasta. :)

Rentoa viikon alkua!


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Sadepäivän sohvailua

Heippa täältä sohvannurkasta!
Tämä päivä on mennyt ihan punaiselle ristille. Hyvällä omallatunnolla! Itse asiassa toivoinkin täksi päiväksi sadetta niin ei tarvitse tehdä mitään. Sain sitä mitä tilasin. Vettä on tullut taivaalta koko päivän, vieläkin vähän ripeksii.

Olen oikonut koipiani sohvalla siitä asti kun heräsin klo 11. Vähän torkkuja välillä, mahdottoman rentoa... toipumista eilisillan hauskanpidosta.
Iltapäivällä hyppäsin kumppareihin ja suuntasin sateenvarjon alla lähikauppaan hakemaan herkkuja: Pizzaa, irokarkkeja, jäätelöä...
Filmtownista pari leffaa ja ärrältä raha-anomus. Seitsemän miljoonaa vois olla ihan kiva...





Piiat katsoin jo, oli  ihan hyvä... toki kirja oli paljon parempi ja monipuolisempi. Suosittelen!
Toinen leffa jää kyllä huomiseksi, tänään ei enää pysy silmät auki kovin pitkään. Koston ajan yritän vielä sinnitellä hereillä...

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!
Toivottavasti ensi viikolla paistaa aurinko, sehän on nimittäin juhannusviikko! :)


perjantai 15. kesäkuuta 2012

1 v - S Y N T T Ä R I T

Tänään on juhlapäivä!
Rakas pikku blogini täyttää tänään V U O D E N!

Enpä olisi ikinä uskonut, että bloggailusta tulee minulle uusi koukuttava harrastus.
Välillä tarinointi alkoi tutua turhalta, tuntui siltä, että kukaan ei seuraa blogiani.
Mutta pienestä on ponnistettava ja kärsivällisyys palkitaan.
Nyt teitä vakkarilukijoita on jo 51, K I I T O S teille!
Kiitos myös satunaisille ohikulkijoille.
Sivun katseluita on kertynyt vuodessa reilut 12 500. Ensimmäisinä kuukausina katseluita oli noin 200/kuukausi, viime kuukausina kymmenkertaisesti.

Kiitos teille kaikille, ilman blogisiskojani en olisi enää täällä.
Ja nyt en taida lähteä kulumallakaan pois, on tämä niin mukavaa! :)



Pysykäähän blogini matkassa seuraavakin vuosi, olette korvaamattomia!
Toivottavasti vuoden kuluttua lukijoita on 100. :)

Näiden kesäisten kuvien (lemppariaamiaiseni luonnonjogurtti!) myötä toivottelen teille kaikille 
OIKEIN AURINKOISTA JA LEPPOISAA VIIKONLOPPUA!!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Uutuuksia ja ihanuuksia

Vihdoinkin löysin etsimäni, tai ainakin jotain sinne päin.
Se on uusi pieni laukku, joka sopii kesäisiin iltamenoihin ja "mätsää" hyvin konjakin, beigen ja valkoisen kanssa. Kesäinen, kevyt, simppeli, sopivan kokoinen.
Yhtään en yllättynyt että se löyty Esprit'n valikoimasta.
Olen tämmönen Esprit/EDC-tyttö. :)
Kuvan vyö on myöskin aika uusi löytö (H&M).



Kun nyt lähdin esittelemään pikku tilpehööriä, niin tässäpä osa tämänhetkisistä suosikkiasusteistani:
Ihanat pirsihörhelöhuivit ja kaksi rannekorua ovat tuliaiset toukokuiselta Kreetan matkalta.
Niikuin Esprit-tytöllä kuuluukin niin ranteessa komeilee aina Esprit-kello. Niitä minulta löytyy kolme kappaletta, valitettavasti musta yksilö ei nyt päässyt näihin hempeisiin kuviin.
***
Parin päivän mässyputki vaatii nyt pientä kurinpalautusta, joten tämä tyttö lähtee zumbailemaan!
Reipasta keskiviikkoiltaa!

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kukkasia kotikaupungille

Kukkaistyttö kävi taas kirmailemassa (siis oikeasti juoksulenkillä) metsässä ja pellon reunoilla ja poimi taas mukaansa ihania kesäkukkia.
Ensimmäiset päivänkakkaratkin jo täydessä kukassa!
Alkukesä on upea!




Tänään täällä kotikaupungissani juhitaan Helsinki-päivää.
Kaisaniemessä on juuri alkanut suuri ilmainen kesäkonsertti, jossa esiintyy mm. The Rasmus, Poets of the fall, Erin ja Chisu.
Taidan pyörähtää siellä illemmalla pikaisesti. Valitettavasti missaan Chisun keikan kun yötyöt kutsuu taas. Täytyy yrittää bongata Chisu kesän/syksyn aikana jostain muualta. :)

Hauskaa Helsinki-päivää kaikille helsinkiläislle blogisiskoilleni
 ja muille muuten vaan ihanaa kesäpäivää! :)





maanantai 11. kesäkuuta 2012

Sushia ja suussasulavaa

Tämä viikko alkoi rennosti herkutellen.
Toteutin pitkäaikaisen suunnitelmani ja tein ensimmäistä kertaa sushia itse.
Kivaa pikku pipertämistä, ehkä vähän haastavaakin näin aloittelijalle.
Mutta lopputulos yllätti, kyllä niistä ihan makin ja nigirin näköisiä ja makuisia tuli.
Lounasseuraksi sain rakkaan lapsuudenystäväni ja illalla on toinen kattaus kultaiselle kälyselleni.





Jälkkäriksi leivoin aivan taivaallisen herkullista raparperi-vanilja-marenkipiirakkaa. Suosittelen!
 Kiitokset reseptistä Tirlittan- blogin Katjalle. :)
Marenki tummui vähän liikaa, mutta eipä se makuun vaikuttanut. Aivan huippuihanaa oli!




Jotta semmonen maanantai täällä. Aika huippu, sanoisin.
Kivaa viikon alkua kaikille, muistakaa herkutella!


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Reipas minä

Hui, miten tehokas sunnuntai tänään on ollut. Voisin jopa sanoa, että aika poikkeuksellinen.
En todellakaan ole pyhittänyt lepopäivää. :)
Yövuorosta kotiuduin aamulla, otin viiden tunnin kauneusunet ja rupesin hommiin.
Nyt on ikkunat pesty, koti siivottu, verhot pesty, silitetty ja ripustettu takaisin ikkunaan.
Lisäksi kävin lenkillä kauniissa kesäillassa.
Puhdasta kotia kaunistamaan poimin värikkäitä kesäkukkia.




***

Palkaksi reippaudesta paistoin herkullisia vohveleita, jotka söin vadelmien kanssa.
Nyt saan rentoutua Koston parissa.



Kivaa sunnuntai-iltaa ja reipasta alkavaa viikkoa!